Sitowise testasi Eazybreakin lupaukset piloteilla

Monta hyvää syytä valita Eazybreak

Henkilöstön hyvinvointi on Sitowise Oy:lle tärkeä tavoite, ja työsuhde-etujen koetaan edistävän sen saavuttamista. Siksi koko henkilöstölle tarjotaan lounas-, liikunta- ja kulttuuri- sekä työmatkaetu. Vuosien saatossa Sitowisen käytännöt näissä työsuhde-eduissa olivat kuitenkin kehittyneet sangen kirjaviksi, ja käytössä oli useita hallintoa raskauttavia päällekkäisiä järjestelmiä.

Päällekkäisten järjestelmien hallinnointi oli todella työlästä ja siitä aiheutui turhia kuluja, joista halusimme eroon. Kahden isohkon yhtiön yhdistyessä vuonna 2017 koimme, että käytäntöjemme päivittäminen oli järkevää ja ajankohtaista. Halusimme löytää yhdistyvän Sitowisen työsuhde-eduille yhden yhtenäisen ja kortittoman ratkaisun, kertoo Sitowise Oy:n HR Business Partner Milla Oinonen.


Eazybreakin käyttöönotto sujui äärimmäisen sujuvasti. Lupaukset testattiin piloteilla, muutoksesta viestittiin tehokkaasti ja työnantajalle tarjottiin kullanarvoista tukea koko prosessin ajan.

Myös työntekijät hyötyvät

Sitowisella on toimipisteitä 20 paikkakunnalla ympäri Suomen. Siksi yhtiö halusi palveluntarjoajan, joka mahdollistaa yhdenmukaiset työsuhde-edut kaikkialla Suomessa. Myös siirtyminen mobiilipalveluun ja aikataulussa pysyminen arveluttivat.

– Yksi vaatimuksistamme oli tasapuolinen käyttöpaikkaverkosto kaikille toimipisteillemme. Siksi järjestimme henkilöstölle kyselyn siitä, missä he haluavat työsuhde-etujaan käyttää. Kyselyn tuloksia verrattiin Eazybreakin verkostoon ja lähes kaikki tarpeet täytettiin ennen käyttöönottoa.

Meitä tietysti mietitytti siirtyminen paperiseteleistä, korteista ynnä muusta mobiilipalveluun. Siksi aloitimme pienillä piloteilla parilla paikkakunnalla, ja saimmekin kerättyä niiden avulla henkilöstöltämme paljon hyviä kokemuksia Eazybreakista. Työntekijät arvostavat etenkin sitä, ettei heiltä enää veloiteta täyttä summaa riippumatta siitä, kuinka paljon etujaan he käyttävät, Oinonen kiittelee.


Eazybreakilla saavutettiin työsuhde-etuihin selkeyttä ja äärimmäistä helppoutta

Eazybreakin avulla kaikki tavoitteet saavutettiin, ja osin ylitettiinkin. Työsuhde-etujen hallinointikäytäntöjen yhtenäistäminen toi yhtiön toimintaan selkeyttä ja äärimmäistä helppoutta.

Eazybreak jakaa työntekijöille heidän työsuhde-etunsa valintojemme mukaan täysin automaattisesti, mikä säästää meiltä paljon aikaa ja vaivaa. Työntekijätietojen ylläpitäminen Eazybreakissa on jo itsessään iso helpotus meille. Vielä kun saamme kehitteillä olevan liittymän HR-järjestelmäämme valmiiksi, niin tämäkin prosessi automatisoituu ja säästää vielä lisää työaikaamme, Oinonen iloitsee.

Sitowise Oy

Sitowise Oy on asiantuntijayritys, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki rakennetun ympäristön suunnittelu-, asiantuntija- ja digitaaliset palvelut saman katon alta. Yhtiö on suurin suomalaisomisteinen rakennusalan suunnittelu- ja konsultointitoimisto, kaupunkiseutujen monialahankkeiden johtava osaaja sekä tiedolla johtamisen ja tietomallintamisen edelläkävijä. Sitowise työllistää yli 1 700 suomalaista ja toimii Suomessa 20 paikkakunnalla sekä Pohjoismaissa, Baltiassa ja Puolassa.


Työsuhde-etujen hallinnoinnista tuli Eazybreakin myötä äärimmäisen helppoa.