Blogi

2019-tilinpäätös-blog-cover-1200x500.png

Eazybreak Oy:n tilinpäätös 2019 – liikevaihtomme kasvoi 49 % yli 2,7 miljoonaan euroon

Jaa kirjoitus
  • 6
    Jakoa

Eazybreak Oy:n tilinpäätös vuoden 2019 osalta saatiin hiljattain valmiiksi. Vuosi oli yrityksellemme kasvuvoittoinen, kaikin puolin tapahtumantäyteinen ja sanalla sanoen menestys. Helmikuussa Antti Känsälä siirtyi pois toimitusjohtajamme tehtävistä, ja kasvuamme johtamaan asettui silloinen myynti- ja markkinointijohtajamme John Lindström. Tutun kaverin siirtyminen pomoksi sujui sen kummemmitta kitkoitta, ja yhdeksänhenkinen tiimimme jatkoi toimintaa kuten aiemminkin. Vuoden aikana lukuisat uudet asiakasyritykset päättivät järjestää työsuhde-etunsa Eazybreakilla, minkä johdosta liikevaihtomme kasvoi 49 % yli 2,7 miljoonaan euroon. Lisäksi kannattavuutemme ja vakavaraisuutemme parani, minkä ansiosta sijoituimme Kauppalehden Menestyjä-luokituksessa kaikkien suomalaisten yritysten joukossa sijalle 38.

 

Eazybreakin liikevaihto 2,7 miljoonaa euroa – kasvua 49 % täysin orgaanisesti

Eazybreak-etuja käytettiin vuonna 2019 noin 74 miljoonan euron arvosta. Työsuhde-etujen hallinnointia helpottavan verkkopalvelumme kautta tapahtuva maksuliikenne kasvoi siten 41 % edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihtomme puolestaan kipusi uusasiakashankinnan ja lisämyynnin ansiosta yli 2,7 miljoonaan euroon, minkä ansiosta liikevaihtomme kasvoi 49 %. Saavutimme liikevaihdon kasvun kannattavasti parantaen samalla vakavaraisuuttamme.

 

Sanoimme yksille työkavereille hyvästi kunnes taas nähdään ja toisille tervetuloa

Vuoden aikana 11-henkisessä tiimissämme tapahtui muutamia muutoksia. Koko tiimin ja yksilöiden työnteon sujuvuus on meille todella tärkeää, joten hoidamme henkilöstön muutostilanteet huolellisesti. Työntekijän poistuessa meille on erityisen tärkeää, ettei asia heijastu asiakkaidemme arkeen millään tavalla. Siksi hiljaisen tiedon siirtämiseen uudelle työkaverille varataan aina muutama viikko aikaa.

Helmikuussa hyvästelimme toimitusjohtajamme Antin ja toivotimme hänelle menestystä kaverinsa Tommin kanssa perustamansa startup-yritys Yeply Oy:n peräsimessä. Hieman Antin jälkeen toivotimme myös myyntipäälliköllemme Marille onnea tuleviin haasteisiin hänen elämänsä tilaisuuden tullessa kohdalle. Pian toivotimme Timon tervetulleeksi jatkamaan siitä, mihin Mari oli alkuvuodesta jäänyt. Vuoden lopussa Timolle avautui hieno tilaisuus toisaalla, ja toivotimme hänelle onnea tulevia haasteita varten. 2020 alussa palkkasimme Julian myyntiimme paikkaamaan Timon jättämän tilan.

Se, että työntekijämme siirtyvät Eazybreakista unelmarooleihinsa toisissa yrityksissä, tuntuu meistä mahtavalta. Vaikka hyvästien sanominen on aina haikeaa – ja tarkoittaa pitkähköä uuden työkaverin etsintää ja koulutusta – on todella palkitsevaa huomata työkaverien kehityksen vievän heitä eteenpäin sinne minne he itse haluavat.

 

Käyttöpaikkaverkostoomme liittyi yli 2 200 uutta kumppania

Verkostossamme oli vuoden 2019 lopussa yli 12 000 käyttöpaikkaa. Täten viime vuonna yli 2 200 buffet-lounasta, kuntosalipalveluita, pizzaa, joogatunteja, teatteriesityksiä ja vaikka mitä muita palveluita tarjoavaa käyttöpaikkaa aloitti Eazybreak-maksujen vastaanottamisen.

 

Kehitimme entistä helpompia ja reilumpia palveluita asiakkaidemme hyödyksi ja iloksi

Kehitämme olemassa olevia ja uusia palveluitamme aktiivisesti pääasiassa asiakkaiden kanssa käytävien keskustelujen ja markkinatilanteen muutosten perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että muutoksia täytyy tehdä usein ja poikkeuksetta nopealla aikataululla, siis äärimmäisen ketterästi. Siten julkaisimme palveluumme vuoden 2019 aikana monta sataa parannusta ja korjausta.

Muutama isompi projekti on jäänyt erityisesti mieleen. Esimerkiksi paransimme maksutapamme turvallisuutta lyhentämällä maksukuittina kassalla tarkistettavan mobiilisetelin voimassaolon 15 minuuttiin. Kehitimme ennakkolaskutustamme entistä paremmin etujen käyttöä ennakoivaksi, minkä ansiosta pystymme laskuttamaan yhä tarkemmin todellisen käytön mukaisia summia työsuhde-etujen käyttöön tarvittavaa ennakkoa. Loppuvuodesta lanseerasimme uuden tuotteen nimeltä Eazybreak Hyvinvointi, jolla yritykset voivat huolehtia henkilöstönsä hyvinvoinnista kustantamalla heille hierontaa työnantajan Eazybreak-verkostosta valitsemissa hierontapaikoissa.

 

Eazybreakin käyttäjien määrä nousi yli 170 000 työntekijään

Uusien asiakkuuksien myötä palveluamme käyttävien työntekijöiden määrä nousi yli 170 000 henkilöön vuoden 2019 loppuun mennessä. Käyttäjien määrä kasvoi noin 26 % edellisvuodesta. Jatkuvasti kasvavan käyttäjämäärän myötä käyttöpaikoilla on mahdollisuus saada yhä enemmän myyntiä Eazybreakin kautta, mikä edesauttaa verkostomme kasvua tulevaisuudessa.

 

Meille myönnettiin Kauppalehden Menestyjä- ja Kasvaja-sertifikaatit 2020

Tunnustuksena työstämme Eazybreakilla myönnettiin Kauppalehden Menestyjä- ja Kasvaja-sertifikaatit 2020. Menestyjä-sertifikaatti myönnetään toimintansa vakiinnuttaneelle yritykselle, joka kasvaa vakaasti kehittyen. Lisäksi Menestyjä-yrityksen tulos ja kannattavuus ovat hyviä, rahoitusrakenne on vahva ja liiketoiminnan jatkuvuuden pohjana on hyvä maksuvalmius. Kasvaja-sertifikaatti puolestaan myönnetään yrityksille, jotka ovat kasvaneet toimialansa keskiarvoa 10 prosettiyksikköä nopeammin kolmena peräkkäisenä vuotena.

Itse asiassa meillä meni niin hyvin, että ylsimme koko Suomen Menestyjät-listauksessa sijalle 38.

 

Luottoluokituksemme parani AAA-luokkaan

Vahvan liikevaihdon ja kannattavuuden kasvun sekä jatkuvan operatiivisen toimintamme kehityksen myötä luottoluokituksemme nousi korkeimpaan AAA-luokkaan. Korkein luottoluokitus kertoo siitä, että Eazybreakin talouden tunnusluvut ovat keskimääräistä paremmat. Lisäksi yrityksemme tausta ja maksukäyttäytyminen ovat positiivisia.

AAA-luottoluokitus myönnetään vain vajaalle 3 prosentille suomalaisista yrityksistä. Luottoluokittaja Bisnoden mukaan AAA-luokitus “kertoo yrityksen johdon hyvistä valinnoista ja henkilökunnan panostuksesta, sanalla sanoen, onnistumisesta”.

Korkein mahdollinen luottoluokitus on osoitus siitä, että toimintaamme on onnistuneesti kehitetty yhä varmempaan ja luotettavampaan suuntaan niin asiakkaidemme kuin myös kumppaniemme kannalta.

 

Tulevaisuus näyttää valoisalta – koronasta huolimatta

Vuosi 2019 oli Eazybreakille kaikin puolin erinomaisen menestyksekäs. Viime maaliskuussa alkanut koronaviruspandemia johti siihen, että yhä useampi siirtyi tekemään töitä etänä. Samalla työsuhde-etujen käyttö romahti. Toimintavarmuutemme ei liikevaihdon kasvun hidastumisesta johtuen ollut missään vaiheessa uhattuna, mutta jouduimme rajoittamaan toimintamme kehittämiseksi tehtäviä investointeja tai siirtämään niitä tulevaisuuteen.

Koronasta huolimatta olemme saaneet kuluneen kevään aikana kumppaniemme kanssa aikaan paljon positiivisia asioita. Monet uudet yritykset ovat aloittaneet Eazybreak-etujen käytön. Asiakkaidemme määrä onkin kasvanut alkuvuonna lähes 190 000 käyttäjään. Käyttöpaikkaverkostoomme on liittynyt yli 1 000 uutta kumppania alkuvuoden aikana, joten verkostomme kasvuvauhti on ollut melkein viime vuoden tasolla. Olemme ilahtuneet erityisesti siitä, miten innokkaasti kumppanimme ovat halunneet lisätä Eazybreakin maksutavaksi verkkokauppaansa tai mobiilisovellukseensa. Esimerkiksi Kotipizza lisäsi Eazybreakin maksutavaksi verkkokauppaansa ja reagoi siten kotiinkuljetetun lounasruuan kysynnän kasvuun todella nopeasti.

Kevään aikana olemme jatkaneet myös tuotekehitystämme innokkaasti. Huhtikuussa mahdollistimme lounasedun verotusarvoa suurempien lounasmaksujen tekemisen, mikä on auttanut monien asiakkaidemme työntekijöitä kotiinkuljetettujen aterioiden maksamisessa. Monia muitakin projekteja on käynnissä jatkuvasti.

Uusien asiakkaidemme ja käyttöpaikkojen sekä jatkuvasti kehittyvän verkkopalvelumme ansiosta liiketoimintamme pohja on entistäkin vahvempi, kun paluu niin kutsuttuun normaaliin tapahtuu.


Jaa kirjoitus
  • 6
    Jakoa

Samankaltaisia artikkeleita