Ensi kertaa liikuntaetu- ja työhyvinvointipalvelut samalta toimijalta
Eazybreak ja uusi olympialiike tuovat ensimmäisenä toimijana Suomessa markkinoille liikuntaedun ja liikuntaa lisäävien aktivointipalveluiden yhteispaketit. Paketit pitävät sisällään muun muassa henkilöstön liikkumiseen liittyvän alkukartoituksen ja erilaisia toimenpiteitä henkilöstön aktivoimiseksi liikuntaedun yhteydessä. Yrityksien on siis mahdollista suunnitella ja toteuttaa henkilöstöliikuntaa keskitetysti yhden palveluntarjoajan kautta.
Perinteisesti liikuntaedun suurin haaste on, ettei se saa huonokuntoisia ja vähän liikkuvia innostumaan liikunnasta. Eazybreakille tämä on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, ja siksi olemme erityisen ylpeitä uusista Eazybreak–Olympia-tuotteista. Ne paketoivat yhteen mobiilin liikuntaedun sekä liikuttamis- ja aktivoimispalvelut, joiden tavoitteena on auttaa työnantajia kannustamaan etenkin vähän liikkuvia työntekijöitä liikkumaan.
Yhteistyömme Eazybreakin kanssa on hyvää. Syvennämme nyt yhteistyötämme ja tuomme markkinoille henkilöstöliikuntaetuun liittyviä palveluja, joilla työnantaja voi kannustaa henkilöstöään liikkumaan.
Olympia-brändi valjastetaan nyt ensimmäisen kerran suomalaisen työelämän ja suomalaisten työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseen. Luonteva yhteistyökumppani tähän on suomalainen työsuhde-etujen mobiilimaksamisen edelläkävijä, innovaatioyritys Eazybreak.
– Anu Helin, uuden olympialiikkeen liiketoimintayksikön hyvinvointiliiketoiminnan johtaja
Eazybreak–Olympia-pakettituotteet koostuvat mobiilista Eazybreak-liikuntaedusta sekä työyhteisöliikunnan asiantuntijapalveluista, liikuttamispalvelusta ja innostavista henkilöstöliikunnan teemakampanjoista.
Yhteistyö uuden olympialiikkeen kanssa on meille kunnia-asia. Se tukee erinomaisesti yrityksemme periaatteita vastata jatkuvasti asiakkaidemme tarpeisiin ja toimia kehityksen kärjessä työsuhde-etujen mobiilimaksamisessa. Haluamme olla paras kumppani sekä henkilöstöetuja tarjoaville organisaatioille että etuja käyttäville työntekijöille.
– Antti Känsälä, Eazybreak Oy:n toimitusjohtaja
Eazybreak–Olympia-tuotteilla edistetään myös suomalaista liikuntaa ja urheilua. Osa tuotoista käytetään nimittäin ruohonjuuritason liikunnan edistämiseen.