Tieto Oyj:n tehtävä on digitalisoida yhteiskuntaa. Vaikka suutarin lapsilta puuttuu usein ne kuuluisat kengät, Tieto haluaa elää niin kuin opettaa. Perinteisten seteleiden ja korttien sijaan työsuhde-edut hoituvat vaivattomasti digitaalisella Eazybreakilla.
Tieto on käyttänyt Eazybreakia jo vuodesta 2012. Alkuun kyse oli pelkästään lounasedusta, mutta sittemmin palvelu laajennettiin kattamaan myös liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedut.
– Eazybreakin mobiilimalli vakuutti meidät. Edut ovat aina ja kaikkialla työntekijän mukana puhelimessa, mikä sopii loistavasti henkilöstöllemme, joka on paljon liikkeessä. Syömässä voi käydä valintansa mukaan sopimusravintoloissa tai missä tahansa Eazybreak-verkostoon kuuluvissa ravintoloissa.
Combo-palvelun ansiosta työntekijät voivat myös aina itse valita, käyttävätkö Eazybreakia lounaan lisäksi liikunta-, kulttuuri- vai työmatkaetujen maksamiseen. Se on mielestämme reilua ja tasapuolista, kertoo Kaj Dahlström, Tiedon Head of Employment Support Finland.
Eazybreakin myötä laskujen määrä putosi 90 %
Eazybreak on vähentänyt merkittävästi hallinnollista työtä Tiedon talousosastolta ja palkkahallinnosta. Esimerkiksi lounasedun osalta laskujen määrä on nykyään vain 10 % entisestä. Kun ennen kaikki ravintolat lähettivät omat laskunsa, Eazybreakin myötä laskutus on keskittynyt yhdelle koontilaskulle. Sama helppous koskee tietysti myös liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaetuja.
– Työsuhde-etujen hallinnointi on todella helppoa. Liittymät meidän ja Eazybreakin järjestelmien välillä toimivat automaattisesti ja laskujen käsittely on nopeutunut valtavasti. Ajallisesti säästämme vuosittain varmaan yhden henkilötyövuoden verran aikaa, jonka olemme voineet kohdistaa tuottavampaan työhön, Dahlström sanoo.
Helppo tapa kehittää työhyvinvointia
Tiedossa ymmärretään työhyvinvoinnin merkitys. Siksi henkilöstöä halutaan kannustaa huolehtimaan niin fyysisestä kuin henkisestäkin jaksamisesta. Mitä helpommaksi asiat tehdään, sitä matalampi kynnys ihmisillä on tarttua toimeen. Eazybreakilla kaikki työsuhde-edut toimivat yhdellä ja samalla välineellä eli puhelimella, joka kulkee muutenkin aina mukana.
– Säännöllinen ja terveellinen syöminen, liikunta ja muut harrastukset vaikuttavat positiivisesti myös työvireeseen. Eazybreakin avulla voimme kannustaa niihin kaikkiin. Esimerkiksi liikuntaetua hyödyntää nykyään jopa 85 % henkilöstöstämme. Aiemmin tuimme erilaisia työpaikan harrastuskerhoja, ja niitä hyödynsi arviomme mukaan vain pari-kolmekymmentä prosenttia porukasta. Muutos on huima, iloitsee Dahlström.
Edelläkävijän on helppo suositella edelläkävijää
Tiedolla on jo useamman vuoden kokemus Eazybreakista. Dahlströmin mukaan yhteistyö toimii erinomaisesti ja kehitystoiveetkin otetaan huomioon. Juuri niin kuin nykymaailmassa pitääkin.
– Meidän tehtävämme on digitalisoida yhteiskuntaa. On selvää, että teemme myös omat valintamme sen pohjalta. Eazybreak on omalla toimialallaan hyvä esimerkki siitä, kuinka digitaalisuus voi muuttaa asioita parempaan. Se, että meidän elämämme on helpottunut ja vieläpä aikaa ja rahaa säästäen, kertoo tuotteen olevan niin sanotusti kunnossa.
Voin vilpittömästi suositella Eazybreakia muillekin, Dahlström toteaa.
Tieto Oyj on suomalainen ohjelmisto- ja palveluyhtiö, jonka asiakastoimialoja ovat autoteollisuus, energia, julkinen hallinto, logistiikka, media, metsäteollisuus, pankki ja vakuutus, sosiaali- ja terveydenhuolto, tietoliikenne, tukku- ja vähittäiskauppa ja valmistava teollisuus. Yrityksen palveluksessa työskentelee noin 14 000 ammattilaista lähes 20 maassa.