Blogi

Kasvu-2015.png

Eazybreak jatkaa vahvaa kasvua – jo alan 3. suurin toimija

Jaa kirjoitus
  • 54
    Jakoa

Vuonna 2015 aloitimme strategisen yhteistyön suomalaisen urheilun kanssa. Yhteistyön ansiosta pystymme tarjoamaan asiakkaillemme entistä kilpailukykyisemmän liikuntaseteli -tuotteen ja uusia mielenkiintoisia palvelukokonaisuuksia. Näistä pääsemme toivottavasti kertomaan lisää myöhemmin tänä vuonna.

Eazybreak on mullistanut suomalaista luontoisetumarkkinaa syntymästään asti. Toimme ensimmäisenä markkinoille mobiilimaksamisen ja kaikki eri setelityypit samaan palveluun. Vuonna 2015  kehitimme Eazybalance -toiminnon, jonka innovatiivinen algoritmi minimoi asiakkaidemme työsuhde-etuuksiin sidotun pääoman määrän.

Viime vuonna palveluverkoston kehittäminen oli yksi tärkeimmistä kehityskohteistamme – ja maanlaajuinen verkostomme kasvoikin 56 %. Entistä laajemmalla palveluverkostolla käyttäjämme saavat jatkuvasti monipuolisempia mahdollisuuksia työsuhde-etuuksien käyttöön.

Palveluverkoston laajentamisella tuimme Eazybreakin käyttäjämäärän nopeaa kasvua. Vuonna 2015 palvelumme piirissä olevien työntekijöiden määrä lähes kaksinkertaistui; määrä kasvoi vuoteen 2014 verrattuna yli 93 %. Kaiken kaikkiaan vuosi 2015 oli Eazybreakille menestyksekäs, ja alkuvuoden perusteella Eazybreak jatkaa vahvaa kasvua tänäkin vuonna.


Jaa kirjoitus
  • 54
    Jakoa

Samankaltaisia artikkeleita